Presidentivaaleissa ihmisten mielipidettä ryhdytään usein kyselemään jo vuosia etukäteen. Suomessa Sauli Niinistön seuraajaa vuonna 2024 on spekuloitu jo 2018 vaalien ratkeamisesta alkaen. Tässä vaiheessa veikkailuihin on kuitenkin parasta suhtautua lähinnä poliittisena viihteenä. Paljon ehtii tapahtua politiikassa ja myös potentiaalisten ehdokkaiden henkilökohtaisessa elämässä neljän vuoden aikana.
Selvää on kuitenkin että gallupit eivät pelkästään ennusta tulevaa, vaan myös vaikuttavat vaalien kulkuun. Ensinnäkin moni ehdokkuutta miettivä varmasti tutkii lukemia tarkkaan ehdokkuutta harkitessaan, ja samaa tehdään puoluetoimistoilla. Vuoden 2018 vaaleissa Sauli Niinistön jatkokausi näytti kyselyjen perusteella niin selvältä, että moni ns. kova nimi katsoi parhaaksi jättäytyä kisasta pois.
Toisekseen mielipidetiedustelut vaikuttavat äänestäjien käyttäytymiseen. Tunnettu ilmiö on että ääntä ei haluta heittää hukkaan, jolloin valinnat keskittyvät kärkiehdokkaisiin. Lisäksi ihmiset ovat mielellään voittavassa joukkueessa: usein hyvistä gallup-luvuista käynnistyy vyöryvä momentum joka kerää lumipallon lailla myös nukkuvia mukaansa.
Näin gallupeista tulee usein itseään toteuttavia. Tätä voi pitää harmillisena varsinkin pienempien puolueiden sekä hieman tuntemattomampien ehdokkaiden kannalta. Mielipidetiedustelut ja niistä uutisointi on myös mitä suurimmissa määrin politiikkaa. Prosentin nousu muuttuu otsikoissa vahvaksi nosteeksi, ja virhemarginaalit jäävät sivulauseisiin.
Vaikka vuoden 2018 presidentinvaaleissa kyselyt osoittautuivat melko tarkoitus, ei näin suinkaan ole ollut kaikissa Suomenkaan vaaleissa. Esimerkiksi perussuomalaisten vaalipäivän menestys on yllättänyt politiikan kommentaattorit jo useampaan kertaan. Jotkut ovat pyrkineet etsimään parempaa tietoa, niin sanottua joukkojen viisautta markkinoilta: Useat vedonvälittäjät ja vetopörssit tarjoavat mahdollisuuden lyödä vetoa ehdokkaista, ja myös myydä eli tarjota kertoimia.
Se että onko tämän tuottama informaatio yhtään parempaa on kiistanalaista. Lopulta vedonlyöjätkin usein turvautuvat kertoimia arvioidessaan galluppeihin