Valikko

Tuula Haatainen

Tuula Haataisen puhe kampanja-avauksessa

Presidenttiehdokas Tuula Haataisen puhe kampanja-avauksessa 4.12. Helsingissä.

Arvoisa presidentti Halonen, hyvät ystävät,

Mukavaa nähdä teitä kaikkia täällä kampanjani avauksessa.  Olen erityisen iloinen siitä, että paikalla on Presidentti Tarja Halonen, meidän kaikkien oma presidentti ja todellinen lasikaton rikkoja sekä kollegani eduskunnasta Jutta Urpilainen ja puolueen puheenjohtaja Antti Rinne. Tervetuloa kaikille! Vieraanamme on myös Suomen tunnetuin valokuvaaja tällä hetkellä: Meeri Koutaniemi. Lämpimästi tervetuloa! Haluan kiittää häntä hienosta työstä.

Mietin mitä teille täällä haluan sanoa ja minulle tuli mieleen lähes 30 nuoren minulle pitämä yllätyspuhe viime kuussa Turussa.  Se kosketti minua syvästi. Mietin niitä viestejä ja toiveita, joita he tulevalle presidentille esittivät.

Hyvät ystävät,

Tasan sata vuotta sitten Suomen senaatti päätti julistaa Suomen itsenäiseksi. Ylihuomenna juhlimme satavuotiaan Suomen itsenäisyyttä. Tavat juhlia ovat moninaiset; joku laittaa kaksi kynttilää ikkunaa – osa niistä toimii jo ledeillä –, toinen katsoo Tuntematonta Sotilasta tai linnan juhlia ja monet rentoutuvat perheen ja ystävien kesken. Kaikki nauttivat sitä enemmän mitä turvallisemmalta ympäristö tuntuu.

Yhteistä suomalaisten juhlinnalle on kuitenkin se, että suomalaiset juhlivat itsenäisyyttään. Kunnioitus juhlaa kohtaan kertoo, että tiedämme etteivät itsenäisyys, vapaus tai tasa-arvo ole itsestäänselvyyksiä.

Satavuotiaan Suomen tarina on selviytymistarina, Suomi-neidon tarina on jopa Tuhkimo-tarina. Historiaamme mahtuu vaikeita vaiheita, mutta niistä on selvitty sopimalla ja yhteisellä työllä. Kehitysmaan tasolta olemme nousseet monilla mittareilla mitattuna maailman johtavien valtioiden joukkoon.

Itsenäinen Suomi on kyennyt luotsaamaan itsensä kansainvälisesti arvostetuksi tekijäksi, jolla on oma ääni. Kysymys meille on mitä sillä äänellä teemme?

Nuoret toivoivat presidenttiä, jonka mielestä rajat on tehty rikottaviksi ja muurit murrettaviksi.

Hyvät ystävät,

Suomi voi olla kokoaan suurempi vaikuttaja.

Olimme vuonna 1995 silloisen ulkoministeri Tarja Halosen kanssa Pekingissä YK:n neljännessä naisten asemaa käsittelevässä maailmankonferenssissa. Virallisen kokouksen rinnalla oli valtava kansalaisjärjestötapahtuma, johon osallistui yli 30 000 osallistujaa eri puolilta maailmaa.

Suomen valtuuskuntana asetimme konkreettiseksi tavoitteeksemme, että naisten oikeudet kirjataan ihmisoikeuksiksi sekä seksuaalioikeudet naisten oikeuksiksi. Että jokainen tyttö ja nainen saa päättää omasta kehostaan ja elämästään. Ulkomainen lehdistö kiinnitti huomiota suomalaisten aktiiviseen työhön. Reuters uutisoi, että Suomen valtuuskunta ahkeroi ja kommentoi kaikkea. Me onnistuimme, vaikka vastustusta oli alussa paljon.

Hyvät ystävät,

Olof Palmen sanoin: Politiikka on tahdon asia. Pekingin kokemus antoi uskoa siihen, että pienikin maa voi saada yhdessä muiden kanssa aikaan paljon, kun asettaa tavoitteensa korkealle. Pekingissä valtiot sitoutuivat luomaan omaan maahansa rakenteet naisten aseman edistämiseksi. Kokouksessa hyväksytyn toimintaohjelman avulla kansalaisjärjestöt voivat vaatia uudistuksia maidensa hallituksilta.

Kukaan ei saa koko potentiaaliaan käyttöön jos joutuu elämään pelossa tai epävarmuudessa. Tänä syksynä olemme saaneet todistaa ennen kokematonta vyöryä paljastuksia naisten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä kaikkialla maailmassa. Me too -kampanja on jo tehnyt näkyväksi sen, että yksittäistapausten sijaan kyse on syvästä rakenteellisesta epätasa-arvosta yhteiskunnassa.  Vaikenemisen on nyt loputtava. Olen tyytyväinen, että eduskunta käy aloitteestani ajankohtaiskeskustelun seksuaalisesta häirinnästä vielä ennen joulua ensi viikon tiistaina.

Ystävät, jatkamme työtä myös täällä Suomessa. Olen todennut aiemmin, että naisten osaaminen on maailman alikäytetyin resurssi. Siksi olen pitänyt esillä naisten oikeuksia kampanjassani. Se on paitsi järkevää, myös oikein.

Nuoret haluavat presidentin, jolle tasa-arvo ei ole vain slogan ja naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia.

Hyvät ystävät,

Meidän kysyttävä itseltämme, mistä turvallisuus syntyy? Olen vastannut, että arkisista asioista, kun lapset ja nuoret pääsevät kouluun, kun ihmisillä on työtä ja katto päänsä päällä, kun eläkkeellä tulee toimeen ilman että tarvitsee valita ostaako ruokaa vai lääkkeitä.

Osa suomalaisista on kuitenkin pysyvästi syrjäytyneitä ja meillä on osattomuutta, köyhyyttä ja toivottomuutta. Samoista juurisyistä kumpuavat ääri-ilmiöt niin meillä kuin maailmalla.

Miten tähän tilanteeseen on tultu? Hiljaa hiipien. On laitettu Suomea kuntoon tavalla, joka on lisännyt eriarvoistumista. On heikennetty suomalaisen yhteiskunnan voimaa toimia ponnahduslautana ja erilaisten sosiaalisten taustojen tasaajana.

Samalla on käynnissä sote-uudistus, jolla avataan paraatiovet sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämiselle. Näin me kaikki -sinä ja minä- joudumme veroillamme maksamaan tuottoa monikansallisten yritysten pääomasijoittajille.

Presidentti Niinistö puhui ensimmäisessä yhteisessä vaalipaneelissamme siitä miten johtajuus on sitä, että omia pitää välillä ojentaa. Olen toiminut Helsingin kaupungin henkilöstöstä vastaavana apulaiskaupunginjohtajana ja huomannut, että ojentamisen sijaan ihmisiä pitää motivoida.

Presidentti on arvojohtaja. Mietin mitä mieltä Sauli Niinistö on tästä hänen taustapuolueensa kokoomuksen ajamasta linjasta? Vetäytyykö hän unilukkarina seuraamaan sivusta kun sotiemme jälkeen rakennettu hyvinvointiyhteiskuntamme markkinaehtoistetaan? Nyt olisi tilausta unilukkarin ojennukselle, jos siis halua on.

Hyvät ystävät. Hyvinvointiyhteiskunta ei ole itsestäänselvyys. Eikä se ole valmis. Emme pidä kiinni sellaisesta, mikä ei arjessa toimi. Mutta sellaista, mikä toimii, ei pidä tuhota.

Nuoret haluavat presidentin, jolla on sydäntä sanoa ei syrjäytymiselle ja joka katsoo kauas ja näkee lähelle.

Hyvät ystävät,

Historia on osoittanut, että demokratia haurastuu huomaamatta. Talouden alamäet heiluttavat ihmisten toimeentulon perustaa, työtä. Työn puute tuottaa osattomuutta ja köyhyyttä. Toivon menettäminen johtaa näköalattomuuteen. Syyllisten etsintä aloitetaan niistä, jotka ovat vielä haavoittuvammassa asemassa; ihmisistä jotka ovat paenneet sotaa ja kuolemaa omasta kotimaastaan.

Tämän päivän turvallisuusuhkamme kumpuavat ilmaston lämpenemisestä ja eriarvoistumisesta. Näistä syntyvät kahnaukset ihmisten ja ryhmien välillä. Näistä syntyvät konfliktit ja sodat, joiden seuraukset pakolaisvirtoina olemme nähneet täällä Pohjolassa saakka.

Jos joku kiistää toisen ihmisen ihmisarvon, ei olla kovin kaukana siitä, että aletaan toistamaan 1900-luvun hirveyksiä. Demokratiaa on kyettävä suojelemaan. Sata vuotta olemme rakentaneet itsenäisyyttämme, nyt juhlintaa varjostaa Helsingin kaduilla ylihuomenna marssiva äärioikeiston joukko.

Tämän päivän ongelmia ei ratkaista laittamalla rajat kiinni ja toivomalla, että paha maailma pysyy kaukana. Tarvitsemme rajat ylittävää yhteistyötä. Euroopan unioni ja YK tarjoavat meille mahdollisuuden saada äänemme kuuluviin ja olla vaikuttamassa kehityksen suuntaan. Jakamalla valtaamme olemme voineet sitä kasvattaa.

Kestävän rauhan varmistamiseksi tarvitaan kehitysyhteistyötä, jolla voidaan auttaa kehittyviä maita löytämään vahvuutensa ja nousemaan sosiaalisen kehityksen tiellä eteenpäin. Ei riitä, että rauhansopimuksen allekirjoittavat sotalordit. Kestävän rauhan rakentamiseen tarvitaan mukaan myös naiset ja nuoret, koko kansalaisyhteiskunta.

Nuoret halusivat presidentin, jonka sydän sanoo, että maapallo on vain lainassa lapsilta ja kansainvälinen yhteisö pystyy parempaan.

Hyvät ystävät,

Suomi on itse selviytynyt vaikeista ajoista yhteistyöllä ja sopimalla. Sopimisen kulttuurista meidän on pidettävä kiinni. Yhteistyö ja sopiminen on suomalaisuutta. Sopimisen taito voi olla hieno rauhan rakentamisen vientituotteemme.

Tästä meidän tulee pitää kiinni. Samalla meidän on vastattava nuorten meille asettamiin kysymyksiin ja toiveisiin tulevaisuudesta. Jokainen presidentti on presidentti oman kautensa ajan, mutta vaikuttaa myös tulevaisuuden Suomeen. Haluan luoda näille nuorille uskoa ja vastata toiminnallani heidän toiveisiinsa.

Mistä elämässä oikein on kysymys?

Olin nuori sairaanhoidon opiskelija ja menin kesätöihin ensimmäistä kertaa sairaalaan, jossa äitini toimi samalla osastolla osastonhoitajana. Ensimmäisenä työpäivänäni äitini pyysi minut kansliasta käytävälle. Hän sanoi, olet nyt paljon vartijana. Tällä osastolla on vaikeasti sairaita ja ikääntyneitä ihmisiä. Annan yhden ohjeen: Kohtele heitä niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.

Tätä äitini ohjetta olen mukanani kantanut. Tästä politiikassakin on kysymys.