Valikko

Tuula Haatainen

Miksi hallituspuolueet katsovat läpi sormien puolustusministerin sooloilua?

Puolustusministeri Jussi Niinistön viimeviikkoinen puheenvuoro suuren kansainvälisen sotaharjoituksen järjestämisestä Suomessa on herättänyt aiheellisesti laajaa julkista keskustelua.

Hämmennystä ministeri Niinistön avauksessa on herättänyt erityisesti toteamus siitä, että yli 20 000 sotilaan harjoitusta olisi jo alustavasti valmisteltu yhdessä puolustusvoimien kanssa.

Julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella on vähintäänkin epäselvää, kuinka laajasti Suomen ulkopoliittisessa johdossa asiasta on keskusteltu. Myös presidentti Sauli Niinistön lausunnot asiassa ovat antaneet ymmärtää, että puolustusministerin puheenvuoro on perustunut täysin hänen omaan ajatteluunsa, eikä asiasta ole puhuttu – saati valmisteltu – lainkaan ulkopoliittisessa johdossa.

Sotaharjoituksista, joihin Suomi osallistuu, on perinteisesti linjattu yleisessä harjoituksia koskevassa suunnitelmassa, jota käsitellään presidentin johtamassa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Linjaukset tuodaan tiedoksi eduskunnan asianomaisiin valiokuntiin. Tämä noin 80 kansainvälisen sotaharjoituksen listaus ei ole sisältänyt millään tapaa puolustusministerin nyt väläyttämää Aurora 17 mittakaavan laajaa kansainvälistä sotaharjoitusta Suomessa.

Tätä taustaa vasten puolustusministerin puheenvuoro suuresta sotaharjoituksesta Suomeen asettuu vähintäänkin kummalliseen valoon. On aiheellista esittää kysymys siitä, miksi puolustusministeri tekee tällaisen irtioton muusta ulkopoliittisesta johdosta ja yllättää jopa tasavallan presidentin avauksellaan?

Suomen ulkopoliittisen johdon lausunnot asiasta ovat vähintäänkin ristiriitaisia. Presidentti Niinistö on aamun Helsingin Sanomien (7.11.) haastattelussa korostanut, että asia puhuttaisiin ensin selväksi eduskunnan valiokuntien kanssa. Jos asia ollaan vasta aikeissa tuoda keskusteluun, ei puolustusministeri mitenkään voi esittää, että asiaa oltaisiin jo kulisseissa valmisteltu.

Kaikki ei ole nyt kunnossa siinä prosessissa, jossa Suomea koskevista sotaharjoituksista päätetään. Kaiken huippu on viimeisin julkisuuteen tullut tieto siitä, että puolustusministeri Niinistö olisi jo esittänyt kutsun keksimäänsä sotaharjoitukseen Yhdysvaltain puolustusministerille.

Hallituspuolueilta odotettaisiin nyt ryhtiliikettä ja selventävän lausunnon antamista asiasta. Ei voi olla niin, että yksittäinen ministeri sitoo Suomen käsiä sotaharjoituksiin, joista Suomen ulkopoliittinen johto ole saanut minkäänlaista tietoa etukäteen. Hallituspuolueet eivät voi katsoa läpi sormien puolustusministerin sooloilua sotaharjoituksilla.